perjantai 12. lokakuuta 2012

Rahat vähissä, joten kierrätyskeskukset kunniaan

Muutto on nyt puoliksi tehty. Vanhat huonekalumme mahtuvat kehnosti uusiin neliöihin, joten oli pakko hakea mm. keittiöön uusi pöytä. Tai uusi ja uusi, SPR:n Kontista se löytyi. Tampereelta löytyikin yllättävän paljon erilaisia kierrätyskeskuksia ja niihin verrattavia muita vastaavia paikkoja, alla vähän listaa.

SPR Kontti
Vaatteita, huonkaluja, kirjoja astioita... löysin täältä keittiön pöydän tuoleineen (80 eur), lapselle FjällRävenin lasten(!)makuupussin partiota varten (4 eur) sekä - uskomatonta, mutta totta... kissojen hiekkalaatikkoon metallisen tukevan lapion (2.50 eur). Kontista on myös kotiinkuljetus, mutta tällä kertaa sitä ei tarvittu, kun pöytä oli niin pieni.

Kierrätyskeskus
Hervannan kierrätyskeskus oli hienoinen pettymys. Tilat olivat pienet ja muutenkin sain siitä paikasta sotkuisen ja sekavan kuvan. Ehkä heille oli juuri tullut tavaraa sisään? En tiedä.

Nekalan kierrätyskeskus oli isompi ja sieltä löytyi paljon huonekaluja, kirjoja ja kodinkoneita. Mukaan tarttui tällä kertaa kuitenkin vain leipäkori, josta pulitin yhden euron. Valinnan varaa oli runsaasti ja henkilökunta oli supermukavaa.

Lähetystori Frida (näitä on ympäri Suomen)
Fridalla tavara tuntuu liikkuvan nopeaan tahtiin. Kävin kahdessa eri toimipisteessä etsimässä keittön pöytää, mutta kaikki sopivat ja ihanat oli varattu ja kuulemma joko samana tai edellisenä päivänä! Löytyi vaatetta, kirjoja, leluja, astioita, tauluja...

Olisihan sitä voinut mennä Ikeaan ja ostaa sieltä jonkun muovihärpäkkeen neljällä tuolilla tuohon samaan 80 euron hintaan, mutta inhoan huonekalujen kokoamista ja tuntui, että tällä tavalla oli enemmän valinnanvaraa. Ja löytöjen tekeminen oli myös hauskaa!

Joudumme nyt jatkossakin kitsastelemaan, koska vanha asuntomme ei ole mennyt kaupaksi ja maksamme siis useampaa lainaa samaan aikaan. Toki voisi varmaan pankin kanssa sopia, että pienennetään lyhennyksiä, mutta yritämme pärjätä näin. Ei se pahaa tee kohtuullistaa kulutustaan ja itsepähän olemme soppamme keittäneet. Vaikeinta saatavilla olevan rahamäärän vähenemiseen tottumisessa on ollut tyttärelläni.

Hän: "Voidaanko ostaa uudet kengät?"
Minä: "Ne keväällä ostetut ovat vielä ihan hyvät."
Hän: "Mutku ne on jo ihan naarmuilla ja nää olis ihanat!"
Minä: "Juu, mutta nyt pitää säästää. Ei ole yhtä paljon rahaa kuin ennen."
Hän: "No saanko sitten uuden takin?"

Kuinka vaikeaa onkaan kävellä ostoskeskuksen läpi ostamatta sieltä mitään! Olen selvästi hemmotellut lastani aivan liikaa. Nyt ostetaan vähemmän tavaraa koska rahat ovat vähissä, mutta vietetään enemmän aikaa yhdessä. Saas nähdä miltä tämmöinen vaihtokauppa pisemmän päälle maistuu.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kissat muuttivat uuteen kämppään

Olosuhteiden pakosta jouduimme lähettämään kissat uuteen asuntoon etuajassa. Hieman yllättäen, kaksikosta vanhempi ei ollut muutosta moksiskaan. Vanhan kissarouvan viisaudella hän nuuhki asunnon, löysi ruokakipot ja hiekkalaatikon - sekä asunnon parhaan paikan, saunan ylimmän lauteen. Nuorempi kissa, joka hänkin on jo viisivuotias, sen sijaan piiloutui lauteiden alle mököttämään. Tulee pois vain kuullessaan tuoreiden raksujen kilahtelua kuppiin. Olemme tähän asti miettineet lähinnä ihmisten sopeutumista pieniin neliöhin, mutta oma lukunsa näyttää tulevan myös eläimistä. Ehkä tämän nuoremmankin kissan arki kuitenkin helpottuu, kun ensi viikolla asumme jo koko perhe taas saman katon alla.

Nyt alkaa jo jännittää!

perjantai 14. syyskuuta 2012

Muuttopäivä lähestyy!

Lapsen kouluasiat ovat nyt selvillä. Uudesta koulusta on tiedossa jo opettaja ja jopa kaverikin! Kävipä tuuri. Vanhojen kavereiden kanssa sovittiin, että bussilla saa kulkea mielin määrin ja näin tulee varmasti myös käymään. Itse odotan eniten lyhentynyttä työmatkaa. Ei enää puolta tuntia autossa joka aamu ja iltapäivä! Bensalasku puolittuu ja luontokin kiittää.

Muuttokuormalle ei ole sovittu vielä päivää, mutta lokakuussa meidän pitäisi olla jo asettuneena uuteen asuntoon.  Vanha asuntomme on yhä myymättä, mikä aiheuttaa hieman harmaita hiuksia ja stressiä, mutta ajat ovat mitä ovat. Ihmiset ovat tietoisempia kulutuksestaan (mikä on hyvä asia) - mutta voisivat nyt edes sen meidän asunnon vielä ostaa!

Olen tyhjentänyt taloa kirpputorille ja huonekalut, joita emme halunneet uuteen asuntoon, lähtivät huutokauppaan. Ei niistä varmasti yhtä hyvää hintaa saa kuin jos kauppaisi jokaisen yksitellen vaikkapa huuto.netissä, mutta tämä oli helppo ratkaisu ja siksi niin hyvä. En ole vielä saanut asunnosta yhtään kuvia, kun taloyhtiössä tehdään pientä remonttia ja haluan, että se saadaan alta pois. Mutta pian on senkin aika!

Nyt pakkailemaan muutolaatikoita. Joka päivä vien yhden työmatkalla. Ei ole sitten niin iso rykäisy syyskuun lopussa.

torstai 30. elokuuta 2012

Mitä ystävät ja anoppi ajattelevat ratkaisustamme?

On ollut mielenkiintoista näyttää tuleva asuntomme ystävillemme ja kuulla heidän mielipiteensä touhustamme. Poikkeuksetta sanoma on ollut, että "oletteko tulleet hulluiksi!". Osa sanoo sen kierrellen ja kaarrellen, yksi ystävä rohkeni hihkaista suoraan päin kasvoja. Arvostan ystävieni rehellisyyttä ja huolenkantoa, mutta osittain se on on täysin turhaa. Yksi heistä mm. harmitteli, kun joudumme nyt myymään astiastomme ja ostamaan uuden. Olin vähän ihmeissäni ja jouduin pyytämään häneltä tarkennusta. "Kun teillä on näin moderni keittiö. Ei nuo teidän nykyiset astiat sovi tänne." Nyt pitää ihan rehellisesti todeta, ettei tullut mieleenikään vaihtaa astiastoa keittiön mukaan. Ehkä joku kuitenkin tekee niinkin?

Kävin kuitenkin uteliaisuuttani katselemassa erilaisia astioita ja ehkä hieman yllättäen miellyin kovasti Kultakeramiikan astioihin. Mm. Mustikka ja Kartano mielyttivät silmääni ja molempien hintakin hivelee lompakkoa verratuna Iittalan, Arabian ja Pentikin astioihin. Mitäköhän ystäväni sanoisi tästä ratkaisusta ;)



(Kuva otettu Kultakeramiikan sivuilta).

Anoppi tokaisi muutosta kuultuaan, että "Muuttakaa sitten isompaan ennen kuin tulee avioero." Viisas nainen. Juuri tämä oman tilan puuttuminen meitä eniten arveluttaakin. Muusta kyllä uskomme selviytyvämme. Jopa niistä astioista, jotka eivät soinnu keittiön värien kanssa yhteen.


torstai 12. heinäkuuta 2012

Kolme ihmistä kaksiossa

On itsestään selvää, että tyttäremme saa asunnon ainoan makuuhuoneen. Hän ei ole vielä teini-iässä, mutta ei se kaukanakaan ole, joten hän tarvitsee omaa tilaa. Itse nukumme olohuoneessa vuodesohvalla. Olohuoneeseen pitää saada myös mahtumaan kaksi tietokonetta. Yksi läppäri ja toinen mallia pöytäkone. Läppäri voi hätätilassa olla käytössä myös keittiössä. En halua ottaa moisesta stressiä.

Keittiömme on todella pieni. Sinne mahtuu juuri ja juuri pöytä, johon saa kolme ihmistä syömään. Ei yhtään liikaa tilaa, mutta ei toisaalta liian vähänkään. Pienessä keittiössä on toivottavasti myös pienet sotkut ja ne tulee ehkä siivottua nopeammin kuin nykyisessä jättikeittiössä, jossa leivänmurut saavat olla työtasoilla parikin päivää ennen kuin ne alkavat häiritä.

Asunnossa on myös pieni parveke. Haaveilin pienestä parvekeviljelmästä, mutta se voi todella jäädä vain haaveeksi. Katsotaan nyt, että miten kuinka suosittu paikka parvekkeesta tulee. Jos siellä ei kukaan vietä aikaansa, niin antaa luonnon vallata! Mansikoita ainakin, ehkä tomaattejakin... jospa saisin nyt enemmän aikaan, kun ei ole kokonaista pihaa huollettavana.

Kellarista löytyy säilytystilaa, joka tulee tupaten täyteen tavaroita, joista ei (muka) pysty luopumaan. Olen myös sopinut, että saan viedä äitini "kanahäkkiin" tavaraa - ehkä lähinnä talviurheiluvarusteita ynnä muuta mitä ei koko ajan tarvitse. Ompelukonetta tulee ikävä. Sille ei ole järkevää paikkaa asunnossa, varsinkaan pysyvää sellaista. Ei siis enää ole mahdollista alkaa ompelemaan kun siltä tuntuu, vaan ompelut pitää suunnitella muiden asunossa asujien tarpeiden mukaan. Eihän sitä voi olohuoneeseen mennä surisemaan, jos joku katsoo siellä telkkaria tai tekee keskittymistä vaativaa työtä.

Se tässä kaikessa tuleekin olemaan varmasti haastavinta. Että ollaan niin lähekkäin, kun vanhassa asunnossa oli periaatteessa oma kerroksensa jokaiselle, jos tarvitsi omaa tilaa. Nyt voi korkeintaan lukkiutua vessaan ja sinnekin on hetikohta joku änkemässä. Mutta ehkä se on hyväkin. Että ollaan lähekkäin. Ehkä sitä tulee sitten juteltua enemmän.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Paljastuksia ja muuttokuumeilua

Nykyisessä talossamme on neliöitä noin 180. Tilaa on paljon. Aivan liian paljon. Meillä on yksi huone, jota ei käytetä ollenkaan, puolet valtavasta makuuhuoneestamme on tyhjillään, tai oikeastaan romuvarastona. Miten sitten saamme tämän kaiken (ja itsemme) mahtumaan kaksioon? Kyllä luit aivan oikein. Kolme ihmistä, omakotitalosta kaksioon. Kyseessä on onneksi iso kaksio, yli 60 neliötä ja olemme sopineet, että tuossa asutaan vain pahimman yli. Salaisesti kuitenkin toivon, että pystyisimme oikeasti asumaan juuri tuossa asunnossa tyttäremme aikuistumiseen asti. Se olisi niin edullista! Asunto on aivan keskustassa, meillä ei ikimaailmassa olisi varaa ostaa vastaavaa kolmiota.

Tavaroiden muuttaminen alkaa elokuussa. Samaan aikaan talomme laitetaan myyntiin ja kaikesta, joka ei mahdu mukaan, on hankkiuduttava eroon. Olen jo kärrännyt kierrätyskeskukseen jonkun verran käyttökelpoista tavaraa, kirppispöytäkin pitäisi hankkia. Tästä tulee melkoinen hullunmylly, mutta sitten kun se tehty, on mieli hyvä ja rahapussin pohjalle jää toivottavasti sen verran rahaa, että voimme silloin tällöin käydä vaikkapa elokuvissa ja ulkona syömässä.

Tulevasta kotikaupungistamme löytyy alla oleva iso neula ;)


torstai 28. kesäkuuta 2012

Omakotitalosta kerrostaloon. Nyt se alkaa, downshiftaus.

Työrintamalta ei kuulu mitään uutta. Velvoite saapua työpaikalle loppuu heinäkuun lopussa. Esimies elättelee vieläkin toiveita, että saisi minut "pelastettua". Se taitaa vain olla ovela suunnitelma pitää minut töissä kiinni. Olen ollut työhaastatteluissa ja firman ulkopuolella ja yleisin vastaus on ollut "olit hyvä kakkonen". Voimat hiipuvat aina toisella haastattelukierroksella. Itseluottamus on nollissa ja totta kai se näkyy. Nyt pitäisi alkaa tosissaan skarppaamaan. Yksi toisen kierroksen haastattelu on pian edessä ja siellä täytyy kyllä antaa kaikkensa. Tarvitsen sen työpaikan!

Mahdollinen työttömyys on saanut meidät ajattelemaan downshiftausta entistä enemmän. Jotain konkreettistakin on tapahtunut. Ostimme kämpän kaupungista ja myymme tämän pienemmässä kunnassa olevan omakotitalomme pois. Kummasti kulut pienenevät samalla kuin neliöt ja työmatkakin. Kyseessä on kerrostaloasunto keskustasta, joten jouduimme ottamaan pienen lainan. Pankki oli kuitenkin luottavainen, että saisimme sen maksettua, vaikka jäisinkin työttömäksi. Ehkä tämä tästä. En ole aikaisemmin ollut työtön ja se pelottaa.

Asuntomme vastike on noin 200 euroa. Kauppaan ja harrastuksiin pääsee kävellen. Elättelen toiveita, että tyttäreni ei tarvitsisi tässä vaiheessa tinkiä vielä harrastuksistaan. Omat harrastukseni ovat varsin edullisia. Koiran kanssa lenkkeily ei maksa mitään ja jos aikaa jää - vietän sen mieluusti koneella. Olen kyllä haaveillut kuntosalistakin, kun sellainen löytyisi niin läheltä, mutta jos töitä ei ole, se saa jäädä väliin.

Muutosta kerrostaloon riittää kyllä varmasti kerrottavaa! Etenkin, kun en ole vielä paljastanut teille koko karmeutta... että kuinka pieneen kämppään sitä ollaankaan menossa ;)

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Viiden tähden loma, vähempi riittää seuraavalla kerralla

Blogi on ollut hetken hiljaa, koska olimme viiden tähden lomalla. Kirjaimellisesti. Viiden tähden hotelli, kaukana kaukana täältä, retkiä ja ruokaa niin paljon kuin sielu sieti. Vaan enpä voinut välttyä näiltä raha-ajatuksilta sielläkään. Eräälle retkelle lähdimme pienemmän bungalowihotellin alueelta. Se vaikutti oikein viihtyisältä paikalta. Uima-allas ei ollut yhtä iso, eikä hotellissa ollut SPA osastoa, mutta onko niitä pakko ollakaan? Tyttäreni oli vallan ihastuksissaan tästä kahden tähden hotellista, joka oli aivan sademetsän kyljessä kiinni. Henkilökuntakin oli siellä rennompaa kuin omassa hotellissamme. Opinpa siis tästäkin jälleen jotain. Rahalla ei saa onnea, se tulee jostain muualta - ulkomaillakin.



Kesäloman olemme päättäneet viettää kotona. Lähiseuduillakin on paljon nähtävää ja koettavaa jolle ei koskaan ole ollut aikaa kun "pitää mennä laivalle tai minne nyt milloinkin". Ihan hölmöä.

YT:t jatkuvat edelleen. Kirjoitin eilen ensimmäisen työhakemuksen firman ulkopuolelle. Kahdesta paikasta on tullut jo pakit firman sisällä. Voi olla, että kohta joutuu ihan tosissaan miettimään kulujen radikaalia pienentämistä, ellei uutta työpaikkaa ala kuulumaan. Vanhaan työpaikkaan tuskin saan jäädä.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Taloudellisia tappiota, repsahduksia tuskin voi välttää

Olen tähän mennessä hehkuttanut täällä blogissa vain onnistumisistani, mutta täytynee paljastaa, ettei kulutustottumustensa muuttaminen olekaan aina niin helppoa (yllätys, yllätys).

Meillä kerätään Pentikin Aino astioita. Ne ovat ollet lapsiperheessä käytännöllisiä, sillä ne on tehty vahvasta posliinista, eivätkä mene välttämättä rikki edes lattialle pudotessaan. Olen ostanut nyt tammi-helmikuussa varmaan enemmän näitä Aino astoita kuin moneen vuoteen. Ihan siitä syystä, että "pitää olla mahdollisimman täydellinen astiasto sitten sinne korpimökille". Ihan niin kuin sillä olisi jotain merkitystä, onko kynttilänjalka samaa sarjaa vai ei silloin harvoin kun sitä tulee ruokapöydässä käytettyä. "Kun elämä on yksinkertaistuu, on hienoa, että elämään jää kuitenkin vielä jotain kaunistakin", sanon itselleni ostaessani kolmen hengen perheeseemme yhdeksännen suuren ruokalautasen. Mitä minä sillä oikeasti teen? En yhtään mitään. Suurten lautasten lisäksi kun meillä on niitä astetta pienempiäkin, joita minä ja tyttäreni pääasiassa käytämme.



Samoin olen ostanut merkkivaatteita koska "laatu kestää". Olen toki yrittänyt ostaa käytännöllisiä vaatteita, mutta en todellakaan olisi tarvinnut kaikkea sitä mitä ostin. Ostoskoriin on päätynyt myös kynttilöitä (kalliita tietysti, perinteinen Havi ei kelpaa) "ne on sitten ihania pimeyden keskellä". Haaveilen myös superkalliista öljylyhdystä "hätätilanteisiin".

Loppujen lopuksi olen varmasti käyttänyt näihin ostoksiin enemmän rahaa kuin olen onnistunut pienillä muutoksillani säästämään. Ja se jos mikä on aivan naurettavaa. Etenkin, kun se "kaiken myyminen" tuskin toteutuu vielä pariin vuoteen pelkästään jo käytännön asioiden takia. Hamstraan siis tavaraa kaappiin, vaikka tarkoitus nimenomaan oli päästä ylimääräisestä rojusta eroon. Äh. Nyt täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja ihan tosissaan miettiä, että mitä sitä tarvitsee ja mitä ei.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Elämänmuutos ja ne pienet päätökset

Alkuvuodesta lehdet ja internet pursuilivat artikkeleita, joissa ihmisiä kannustettiin elämänmuutokseen eli painonpudotukseen tai esimerkiksi liikuntaharrastuksen aloittamiseen. Löysin Ellit sivustolta artikkelin, joka pukee hyvin sanoiksi ne periaatteet, joita olen yrittänyt noudattaa tässä omassa elämänmuutoksessani. Pienillä päätöksillä kohti kokonaisvaltaista muutosta. Artikkelissa puhutaan laihduttamisesta, mutta kohtuullistaa voi myös omaa kulutustaan. Askel kerrallaan.

Viimeaikoina olen tehnyt pieniä päätöksiä ostaa mm. talviurheiluvälineet käytettynä, korjata farkut paikkaamalla sen sijaan, että ostaisin uudet sekä vaihtaa joka iltaiset(!) irtokarkit pähkinöihin tavoitteenani vähentää sokerinkulutustani. Olen alkanut epäillä olevani sokerista riippuvainen, kun joka päivä on pakko saada limpparia ja tuollaisiin pieniin mielitekoihin palaa kuukausitasolla loppujen lopuksi paljon rahaa.

Joku saattaa ajatella näistä muutoksista, että noinhan minä elän, mitä kummallista tuossa on. Siinäpä se. Elämäni on ollut niin materialistista, että esimerkiksi juuri käytettyjen suksien ostaminen olisi ollut suorastaan kauhistus! Mistä niitä saa? Miten voi olla varma, että ne ovat hyvässä kunnossa? Osaanko ostaa oikean kokoiset ilman asiantuntevaa myyjää? Vaan kummasti nuokin "ongelmat" pystyi selättämään kun tarttui toimeen. En ole laskenut kuinka paljon olen kaiken kaikkiaan säästänyt rahaa alkuvuodesta laskien. Loppujen lopuksi en varmasti kauheasti, sillä repsahduksiakin on tapahtunut. Niistä voisinkin kirjoittaa ihan oman postauksensa!

perjantai 10. helmikuuta 2012

YT-neuvotteluiden riemua

Joku aika sitten kommenttipuolella mainitsin, että yrityksessämme on aloitettu YT-neuvottelut. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, eikä myöskään viimeinen. Tällä kertaa en kuitenkaan ole niin paniikissa kuin tavallisesti. Johtuneeko siitä, että olen mielessäni jo valmistautunut elintason laskuun? Siitä, että jonkinlainen suunnitelma jo on? En tiedä, mutta salaa ehkä jopa toivon, että saisin potkut. Sitten olisi pakko tehdä päätöksiä ja muuttaa elämäänsä. Minä kun työskentelen sellaisella alalla, että töitä on vaikea löytää Helsingin ulkopuolelta ja toisinaan tuntuu, että olen vähän tippunut jo junastakin. Valmistumisesta on kymmenen vuotta ja yritys, jolle työskentelen, ei kulje tekniikan kärjessä tällä saralla, joten en tiedä uusimmista tekniikoista ja teknologioista mitään. Toki sitä voisi vapaa-ajallaan opiskella, mutta aikaa ei tunnu olevan riittämiin muutenkaan. Olen siis putoamassa tahtomattani kelkasta ja ikää on ruhtinaalliset kolmekymmentä. En lainkaan ihmettele, että monet väsyvät työelämään ja päätyvät jopa sairaseläkkeelle. Minäkin alan olla väsynyt.

Jos olisin yhä nuori ja viisas, tekisin toisenlaisia ammattivalintoja. En hankkiutuisi näin nopeasti kehittyvälle alalle, tai jos jostain syystä haluaisin niin tehdä, vaihtaisin firmaa tasaisin väliajoin, jotta ammattitaitoni pysyisi vireänä. Nyt olen jämähtänyt mukavaan työhön, jonka osaan ja jos joudun lähtemään, ammattitaitoni ei riitä suurimpaan osaan tarjolla olevista työpaikoista ja niitä loppupaikkoja hakevat vastavalmistuneet ym. jotka takuulla kiilaavat "lapsentekoiässä" olevan naisen ohi.

Huh. Kylläpä tulevaisuus näyttää valoisalta.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Ammatteja, jotka sopisivat uuteen elämäntapaan

Olen pohtinut paljon erilaisia ammatteja, joista olisi iloa tässä elämänmuutoksessa. Olen aika kyllästynyt nykyiseen työhöni - tai ehkä kyllästynyt on väärä sana. Pettynyt ennemminkin. Moni ystävä on työssään väsähtänyt ja terveytensä menettänyt. Uskon, että sama väsymys painaa minuakin ja on osaltaan edesauttanut tähän tilanteeseen päätymistä. Siksi tuntuukin niin vapauttavalta miettiä vaihtoehtoja. Jo pelkkä ajatus muutoksesta auttaa jaksamaan ja kantaa eteenpäin.

Jos vaihtaisin tämän uuden elämäntavan vuoksi alaa, sen olisi mahdollistettava mahdollisimman hyvin osa-aikainen työnteko, mutta työllisyyden olisi oltava kuitenkin riittävän hyvä myös täyspäiväiseen työskentelyyn. Hyviä vaihtoehtoja on noussut esiin lähinnä yksi. Sairaanhoitaja. Heistä on pulaa ja opittuani työn kunnolla, voisin alkaa tuurajaksi - tekemään vuoroja silloin tällöin, vaikka sitten viikonloppuisin ja öisin. Mietin myös kaupan kassalle menemistä, siistijän ammattia ja jopa yrittäjyyttä, mutta näistä tuo sairaanhoitaja ehkä kuitenkin kolahtaa minulle kaikkein parhaiten.

Kääntöpuolena on se, että opiskelut kestävä 3.5 vuotta. Se on pitkä aika olla näin aikuisena ja perheellisenä ilman mitään taloudellista tukea ja turvaa. Käsittääkseni kun opintotukea ei saa, mikäli on opintotukikuukautensa jo käyttänyt. Minulla on niitä jäljellä vain reiluksi vuodeksi. Pitäisi siis säästää rahaa opiskelua varten ja mahdollisesti tehdä vielä töitäkin kaikki kesät. Heh, siinä olisikin vanhoilla työkavereilla ihmettelemistä.

"Mitäs se A nykyään tekee?"
"Näin sen myymässä mansikoita torilla, oli kuulemma itse poiminut kesätyökseen."

:D

tiistai 24. tammikuuta 2012

Oranvanpyörästä poistuminen, eläke kompastuskivenä

Kun tässä nyt on joutunut miettimään elämän realiteetteja, sitä mitä tarvitsee ja miten tulla vähemmällä toimeen, on väkisinkin ajautunut ajattelemaan myös vanhuuttaan. Jos alkaisin tehdä vaikkapa kolmepäiväistä viikkoa, tuloni laskisivat puoleen. Sitten kun ottaa huomioon vielä sen, että nykyisessä työssäni osa-aikaisuus ei välttämättä onnistu, vaan joutuisin vaihtamaan alaa, tuloni todennäköisesti tippuisivat oikeastaan vieläkin enemmän. Siitä ei sitten enää hirveästi eläkettä kerrykään. Olen tällä hetkellä kolmekymppinen, tehnyt töitä kymmenisen vuotta, eli jonkinlainen pohjakassa löytyy, mutta tuskinpa se minua vielä elättäisi - varsinkin, kun en täysin usko tämän meidän eläkejärjestelmämme olevan enää olemassa silloin kun minä sitä tarvitsisin.

Pitäisi siis olla jokin varasuunnitelma. Käytännössä asia menisi kai niin, että jos joku meistä sairastuisi vakavasti, myisimme mökkerömme pois ja käyttäisimme siitä saatavat varat hoitoihin ja asuisimme pienesti vuokralla tai ostaisimme pienen asunnon kaupungista. Tätä silmällä pitäen se järvenrantatontti olisi mukava, sillä ne toivottavasti säilyttävät arvonsa myös tulevaisuudessa. Synkkiä pohdintoja, mutta parempihan se on näitäkin asioita pohtia tässä vaiheessa, kun mitään lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tosielämän kokeiluja: hienhaju pois vaatteista etikalla

Kun tässä nyt haaveillaan täydellisestä elämänmuutoksesta, päätin heti rohkeasti kokeilla keinoja säästyä mm. uusien vaatteiden ostamiselta. Minulla on kaapissa kasa t-paitoja, joihin on kuuman kesän jäljiltä pinttynyt hienhaju. Siis se sellainen, joka haisee "puhtaassa" paidassa vienosti pistävältä tai tunkkaiselta, mutta kun paidan pukee päälle ja sitä käyttää päivän, ei enää halua mennä kenenkään viereen saastuttamaan ilmatilaa.

Olen ennen heittänyt tämmöiset paidat tylysti roskiin ja ostanut uusia tilalle. Nyt halusin toimia toisin, ihan siitäkin syystä, että t-paitojen joukossa oli yksi lempipaidoistani! Kävin siis kaupassa ostamassa väkiviinaetikkaa.



Etikkaa sekoitettiin netistä löytyneiden ohjeiden mukaisesti 0.5 dl viiteen litraan vettä. Vaatteet jätettiin likoamaan seokseen noin puoleksi tunniksi (itselläni meni 45 min, sekoittelin myös välillä). Sen jälkeen suoraan pesukoneeseen ja.... raikasta tuli! Oikein yllätyin! Joukossa ei ollut aivan pahimpia hikipaitoja mitä minulla on ollut, mutta todellakin aion käyttää tätä konstia vastaisuudessakin. Netissä vihjaistiin myös, että etikkaa voisi käyttää myös korkillisen - max. kahvikupillisen verran huuhteluaineena. Se ehkäisisi hienhajun pinttymistä vaatteisiin.

Ja kuinka paljon nyt sitten säästin rahaa tuolla puolella desillä etikkaa? Useamman kympin, kun sain pestyä yhteensä kolme t-paitaa ja yhden pitkähihaisen paidan. Mahtava tunne!

tiistai 10. tammikuuta 2012

Miehen mielipide: kunhan et nyt romantisoi liikoja

Puhuimme tästä haaveestani (kaiken myymisestä ja elämän yksinkertaistamisesta) ennen joulua ja mies oli oikeastaan täysin samoilla linjoilla kanssani. Se oli mukavaa vaihtelua, sillä yleensä kinastelemme kaikesta. Ehkä pitäisi olla peloissaan. Mitä tästä tuleekaan, kun ajatus on molempien mielestä hyvä. Miehen suurin huoli on se, että romantisoin ajatusta liikaa. Että näen itseni kuokkimassa aurinkoisena päivänä perunamaata samalla kun hän tulee täysi katiska iloisesti kourassa keikkuen kotiin. Todellisuudessa en saisi niitä perunoita kasvamaan alkuunkaan ja mies kyllästyisi kalastamiseen ensimmäisen kerran jälkeen - ja emmehän me osaa edes perata kaloja.



Todellisuus tulisi siis olemaan kuta kuinkin sellainen, että kävisimme molemmat töissä - alkuun ihan normaalisti. Mikäli vaikuttaisi siltä, että rahaa jää hyvin säästöön, voisimme "tippua" nelipäiväiselle viikolle. Mieheni työpaikassa tämä onnistuisi melko helposti, minun työpaikassani se vaatisi vähän enemmän neuvottelua eikä välttämättä kävisi lainkaan. Joutuisin ehkä vaihtamaan jopa alaa kokonaan (mikä ei ole hassumpi idea, tulihan tätä työtä jo kymmenen vuotta tehtyäkin).

Nelipäiväistä viikkoa tehdessämme jaksaisimme ehkä kokeilla omavairaisuustaitojamme hieman paremmin. Tulisi kalastettua ja viljeltyä, ihan huvinkin vuoksi. Jossain vaiheessa vaihtaisimme ehkä kolmipäiväiseen viikkoon - tai vaihtoehtoisesti pitäisimme pari ylimääräistä kuukautta lomaa kesällä. Ei hullumpi ajatus sekään. Ja vaikka töiden vähentäminen ei onnistuisikaan, ainakin asuisimme ekologisemmin, olisi vähemmän siivottavaa ja enemmän yhteistä ja omaakin aikaa. Sen vuoksihan tästä kaikesta oikeastaan haaveillaankin.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Liian suuri talo ahdistaa

Asumme 50-luvulla rakennetussa talossa. Kerroksia on yhteensä kolme, kaksi asuinkerrosta ja kellarikerros, jossa on sauna, tekninen tila ja "sali". Meitä on yhteensä kolme henkeä asuttamassa kaikkea tätä tilaa, jota on aivan liikaa.



Olohuoneemme on esimerkiksi kaksi eri huonetta. On ikään kuin TV-huone ja erillinen tila, jossa on suuri pöytä isoja ruokailuja ja lautapelihetkiä varten. Hyödyllisiähän nuo molemmat ovat, mutta suurimman osan ajasta lähes käyttämättä. Pärjäisimme mainiosti yhdellä huoneella kahden sijaan, jos vaan järjestelisimme huonekaluja uudelleen - mutta se ei poistaisi ylimääräistä huonetta.

Makuuhuoneemme on valtavan iso. Sen toisessa päässä on ollut yläkerran asunnon keittiö, joten tilanpaljous johtuu siitä. Moni olisi moisesta ylellisyydestä innoissaan. Sinne saisi erikseen pukeutumistilan tai alkovista erillisen hyllyseinän vaikka kengille - vaan meidän käytössämme ne ovat kaikki turhia neliöitä.

Kellarin salissa pidämme tietokoneita ja juhlimme lapsen kaverisynttäreitä. Mies viettää siellä toisinaan aikaa ystäviensä kanssa ja minä kannan sinne välillä ompelukoneen. Tämän kaiken voisi hoitaa olohuoneessa, jos tarvitsisi. Suurimman osan ajasta huoneen neliöt tuovatkin iloa vain sähkölaitokselle.

Olen yrittänyt pohtia, millaisella tilamäärällä tulisimme toimeen. Mitä kaikkea aivan ehdottomasti tarvitsisimme:

- kaksi makuuhuonetta (lapselle oma, kunnon ovella - meille riittäisi parvi)
- yhteinen oleskelutila
- keittiö
- sauna + suihkutila
- wc

Jos tavaraa ei olisi yhtä paljon kuin meille on valitettavasti päässyt kertymään, voisimme selviytyä jopa 50 neliön parvellisessa mökissä. Se on vähän verrattuna siihen noin 200 neliöön, joka käytössämme on nyt. Tuntuuko pieneltä määrältä? Katsokaapa tätä asuntoa, jossa asuu viisikymppinen pariskunta. Olohuoneen pisin seinä on vain hieman yli kaksi metriä pitkä ja se on asunnon suurin huone. Kokonaisuudessaan talon pituus on noin 12 jalkaa, eli alle neljä metriä!

Tein uudenvuodenlupauksen hankkiutua eroon turhista tavaroista. Joistakin huonekaluistakin, joiden hävittämistä mies on kärttänyt jo pisempään. Mahdumme sitten pienempään tilaan JOS tästä kaikesta tuleekin totta. Alku se on tämäkin.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Kohti pieniä iloja

Olen kolmekymppinen nainen mukavassa työssä. Naimisissa, lapsi, omakotitalo, auto, purjevene... Haaveeni on myydä lähes kaikki mitä omistamme. Ostaa pieni maanpala järven rannalta ja rakentaa sinne pieni hirsimökki, jonne muuttaisimme elämään pienempää elämää. Hullua eikö?

Unelma syntyi, kun työkaverini sai burn-outin. Aloin miettiä omaa elämääni osakkeenomistajien palvelijana ja sitä kaikkea, mitä saan vastineeksi; rahaa. Rahalla saan laskut maksettua, ihania vaatteita, kenkiä, laukkuja, elektroniikkaa, kuntosalikortteja ja jos oikein kovasti säästän - etelänmatkan! Totuus kuitenkin on, että etelänmatkan jälkeen paluu arkeen on aina edessä. Viime kesänä ostettu mekko ei näytä enää hyvältä ensi kesänä ja uuden karhea digikamera hajoaa heti takuun päättyessä. Raha ei tuo onnea, rahan tekeminen tekee minut väsyneeksi ja kärttyisäksi - miksi siis tekisin sitä yhtään enempää kuin oikeasti tarvitsen? Mitä minä oikeastaan loppujen lopuksi tarvitsen?

Tervetuloa seuraamaan matkaani uudenlaiseen elämään. Luvassa on pohdintoja, kokeiluja, uusien taitojen opettelua ja toivottavasti ekologisempaa elämää aina vain pienemmässä mittakaavassa.