perjantai 17. helmikuuta 2012

Taloudellisia tappiota, repsahduksia tuskin voi välttää

Olen tähän mennessä hehkuttanut täällä blogissa vain onnistumisistani, mutta täytynee paljastaa, ettei kulutustottumustensa muuttaminen olekaan aina niin helppoa (yllätys, yllätys).

Meillä kerätään Pentikin Aino astioita. Ne ovat ollet lapsiperheessä käytännöllisiä, sillä ne on tehty vahvasta posliinista, eivätkä mene välttämättä rikki edes lattialle pudotessaan. Olen ostanut nyt tammi-helmikuussa varmaan enemmän näitä Aino astoita kuin moneen vuoteen. Ihan siitä syystä, että "pitää olla mahdollisimman täydellinen astiasto sitten sinne korpimökille". Ihan niin kuin sillä olisi jotain merkitystä, onko kynttilänjalka samaa sarjaa vai ei silloin harvoin kun sitä tulee ruokapöydässä käytettyä. "Kun elämä on yksinkertaistuu, on hienoa, että elämään jää kuitenkin vielä jotain kaunistakin", sanon itselleni ostaessani kolmen hengen perheeseemme yhdeksännen suuren ruokalautasen. Mitä minä sillä oikeasti teen? En yhtään mitään. Suurten lautasten lisäksi kun meillä on niitä astetta pienempiäkin, joita minä ja tyttäreni pääasiassa käytämme.



Samoin olen ostanut merkkivaatteita koska "laatu kestää". Olen toki yrittänyt ostaa käytännöllisiä vaatteita, mutta en todellakaan olisi tarvinnut kaikkea sitä mitä ostin. Ostoskoriin on päätynyt myös kynttilöitä (kalliita tietysti, perinteinen Havi ei kelpaa) "ne on sitten ihania pimeyden keskellä". Haaveilen myös superkalliista öljylyhdystä "hätätilanteisiin".

Loppujen lopuksi olen varmasti käyttänyt näihin ostoksiin enemmän rahaa kuin olen onnistunut pienillä muutoksillani säästämään. Ja se jos mikä on aivan naurettavaa. Etenkin, kun se "kaiken myyminen" tuskin toteutuu vielä pariin vuoteen pelkästään jo käytännön asioiden takia. Hamstraan siis tavaraa kaappiin, vaikka tarkoitus nimenomaan oli päästä ylimääräisestä rojusta eroon. Äh. Nyt täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja ihan tosissaan miettiä, että mitä sitä tarvitsee ja mitä ei.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Elämänmuutos ja ne pienet päätökset

Alkuvuodesta lehdet ja internet pursuilivat artikkeleita, joissa ihmisiä kannustettiin elämänmuutokseen eli painonpudotukseen tai esimerkiksi liikuntaharrastuksen aloittamiseen. Löysin Ellit sivustolta artikkelin, joka pukee hyvin sanoiksi ne periaatteet, joita olen yrittänyt noudattaa tässä omassa elämänmuutoksessani. Pienillä päätöksillä kohti kokonaisvaltaista muutosta. Artikkelissa puhutaan laihduttamisesta, mutta kohtuullistaa voi myös omaa kulutustaan. Askel kerrallaan.

Viimeaikoina olen tehnyt pieniä päätöksiä ostaa mm. talviurheiluvälineet käytettynä, korjata farkut paikkaamalla sen sijaan, että ostaisin uudet sekä vaihtaa joka iltaiset(!) irtokarkit pähkinöihin tavoitteenani vähentää sokerinkulutustani. Olen alkanut epäillä olevani sokerista riippuvainen, kun joka päivä on pakko saada limpparia ja tuollaisiin pieniin mielitekoihin palaa kuukausitasolla loppujen lopuksi paljon rahaa.

Joku saattaa ajatella näistä muutoksista, että noinhan minä elän, mitä kummallista tuossa on. Siinäpä se. Elämäni on ollut niin materialistista, että esimerkiksi juuri käytettyjen suksien ostaminen olisi ollut suorastaan kauhistus! Mistä niitä saa? Miten voi olla varma, että ne ovat hyvässä kunnossa? Osaanko ostaa oikean kokoiset ilman asiantuntevaa myyjää? Vaan kummasti nuokin "ongelmat" pystyi selättämään kun tarttui toimeen. En ole laskenut kuinka paljon olen kaiken kaikkiaan säästänyt rahaa alkuvuodesta laskien. Loppujen lopuksi en varmasti kauheasti, sillä repsahduksiakin on tapahtunut. Niistä voisinkin kirjoittaa ihan oman postauksensa!

perjantai 10. helmikuuta 2012

YT-neuvotteluiden riemua

Joku aika sitten kommenttipuolella mainitsin, että yrityksessämme on aloitettu YT-neuvottelut. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, eikä myöskään viimeinen. Tällä kertaa en kuitenkaan ole niin paniikissa kuin tavallisesti. Johtuneeko siitä, että olen mielessäni jo valmistautunut elintason laskuun? Siitä, että jonkinlainen suunnitelma jo on? En tiedä, mutta salaa ehkä jopa toivon, että saisin potkut. Sitten olisi pakko tehdä päätöksiä ja muuttaa elämäänsä. Minä kun työskentelen sellaisella alalla, että töitä on vaikea löytää Helsingin ulkopuolelta ja toisinaan tuntuu, että olen vähän tippunut jo junastakin. Valmistumisesta on kymmenen vuotta ja yritys, jolle työskentelen, ei kulje tekniikan kärjessä tällä saralla, joten en tiedä uusimmista tekniikoista ja teknologioista mitään. Toki sitä voisi vapaa-ajallaan opiskella, mutta aikaa ei tunnu olevan riittämiin muutenkaan. Olen siis putoamassa tahtomattani kelkasta ja ikää on ruhtinaalliset kolmekymmentä. En lainkaan ihmettele, että monet väsyvät työelämään ja päätyvät jopa sairaseläkkeelle. Minäkin alan olla väsynyt.

Jos olisin yhä nuori ja viisas, tekisin toisenlaisia ammattivalintoja. En hankkiutuisi näin nopeasti kehittyvälle alalle, tai jos jostain syystä haluaisin niin tehdä, vaihtaisin firmaa tasaisin väliajoin, jotta ammattitaitoni pysyisi vireänä. Nyt olen jämähtänyt mukavaan työhön, jonka osaan ja jos joudun lähtemään, ammattitaitoni ei riitä suurimpaan osaan tarjolla olevista työpaikoista ja niitä loppupaikkoja hakevat vastavalmistuneet ym. jotka takuulla kiilaavat "lapsentekoiässä" olevan naisen ohi.

Huh. Kylläpä tulevaisuus näyttää valoisalta.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Ammatteja, jotka sopisivat uuteen elämäntapaan

Olen pohtinut paljon erilaisia ammatteja, joista olisi iloa tässä elämänmuutoksessa. Olen aika kyllästynyt nykyiseen työhöni - tai ehkä kyllästynyt on väärä sana. Pettynyt ennemminkin. Moni ystävä on työssään väsähtänyt ja terveytensä menettänyt. Uskon, että sama väsymys painaa minuakin ja on osaltaan edesauttanut tähän tilanteeseen päätymistä. Siksi tuntuukin niin vapauttavalta miettiä vaihtoehtoja. Jo pelkkä ajatus muutoksesta auttaa jaksamaan ja kantaa eteenpäin.

Jos vaihtaisin tämän uuden elämäntavan vuoksi alaa, sen olisi mahdollistettava mahdollisimman hyvin osa-aikainen työnteko, mutta työllisyyden olisi oltava kuitenkin riittävän hyvä myös täyspäiväiseen työskentelyyn. Hyviä vaihtoehtoja on noussut esiin lähinnä yksi. Sairaanhoitaja. Heistä on pulaa ja opittuani työn kunnolla, voisin alkaa tuurajaksi - tekemään vuoroja silloin tällöin, vaikka sitten viikonloppuisin ja öisin. Mietin myös kaupan kassalle menemistä, siistijän ammattia ja jopa yrittäjyyttä, mutta näistä tuo sairaanhoitaja ehkä kuitenkin kolahtaa minulle kaikkein parhaiten.

Kääntöpuolena on se, että opiskelut kestävä 3.5 vuotta. Se on pitkä aika olla näin aikuisena ja perheellisenä ilman mitään taloudellista tukea ja turvaa. Käsittääkseni kun opintotukea ei saa, mikäli on opintotukikuukautensa jo käyttänyt. Minulla on niitä jäljellä vain reiluksi vuodeksi. Pitäisi siis säästää rahaa opiskelua varten ja mahdollisesti tehdä vielä töitäkin kaikki kesät. Heh, siinä olisikin vanhoilla työkavereilla ihmettelemistä.

"Mitäs se A nykyään tekee?"
"Näin sen myymässä mansikoita torilla, oli kuulemma itse poiminut kesätyökseen."

:D