lauantai 3. maaliskuuta 2012

Viiden tähden loma, vähempi riittää seuraavalla kerralla

Blogi on ollut hetken hiljaa, koska olimme viiden tähden lomalla. Kirjaimellisesti. Viiden tähden hotelli, kaukana kaukana täältä, retkiä ja ruokaa niin paljon kuin sielu sieti. Vaan enpä voinut välttyä näiltä raha-ajatuksilta sielläkään. Eräälle retkelle lähdimme pienemmän bungalowihotellin alueelta. Se vaikutti oikein viihtyisältä paikalta. Uima-allas ei ollut yhtä iso, eikä hotellissa ollut SPA osastoa, mutta onko niitä pakko ollakaan? Tyttäreni oli vallan ihastuksissaan tästä kahden tähden hotellista, joka oli aivan sademetsän kyljessä kiinni. Henkilökuntakin oli siellä rennompaa kuin omassa hotellissamme. Opinpa siis tästäkin jälleen jotain. Rahalla ei saa onnea, se tulee jostain muualta - ulkomaillakin.



Kesäloman olemme päättäneet viettää kotona. Lähiseuduillakin on paljon nähtävää ja koettavaa jolle ei koskaan ole ollut aikaa kun "pitää mennä laivalle tai minne nyt milloinkin". Ihan hölmöä.

YT:t jatkuvat edelleen. Kirjoitin eilen ensimmäisen työhakemuksen firman ulkopuolelle. Kahdesta paikasta on tullut jo pakit firman sisällä. Voi olla, että kohta joutuu ihan tosissaan miettimään kulujen radikaalia pienentämistä, ellei uutta työpaikkaa ala kuulumaan. Vanhaan työpaikkaan tuskin saan jäädä.

1 kommentti:

  1. ota rauhallisesti vain. Moni on kertonut, että lähtöpassit vanhasta työpaikaista osoittautuivat lopulta hyväksi asiaksi, kun ovat päätynyt aivan uusien ja itselle tärkeiden asioiden äärelle.

    Tsemppiä ja voimia!

    VastaaPoista