torstai 28. kesäkuuta 2012

Omakotitalosta kerrostaloon. Nyt se alkaa, downshiftaus.

Työrintamalta ei kuulu mitään uutta. Velvoite saapua työpaikalle loppuu heinäkuun lopussa. Esimies elättelee vieläkin toiveita, että saisi minut "pelastettua". Se taitaa vain olla ovela suunnitelma pitää minut töissä kiinni. Olen ollut työhaastatteluissa ja firman ulkopuolella ja yleisin vastaus on ollut "olit hyvä kakkonen". Voimat hiipuvat aina toisella haastattelukierroksella. Itseluottamus on nollissa ja totta kai se näkyy. Nyt pitäisi alkaa tosissaan skarppaamaan. Yksi toisen kierroksen haastattelu on pian edessä ja siellä täytyy kyllä antaa kaikkensa. Tarvitsen sen työpaikan!

Mahdollinen työttömyys on saanut meidät ajattelemaan downshiftausta entistä enemmän. Jotain konkreettistakin on tapahtunut. Ostimme kämpän kaupungista ja myymme tämän pienemmässä kunnassa olevan omakotitalomme pois. Kummasti kulut pienenevät samalla kuin neliöt ja työmatkakin. Kyseessä on kerrostaloasunto keskustasta, joten jouduimme ottamaan pienen lainan. Pankki oli kuitenkin luottavainen, että saisimme sen maksettua, vaikka jäisinkin työttömäksi. Ehkä tämä tästä. En ole aikaisemmin ollut työtön ja se pelottaa.

Asuntomme vastike on noin 200 euroa. Kauppaan ja harrastuksiin pääsee kävellen. Elättelen toiveita, että tyttäreni ei tarvitsisi tässä vaiheessa tinkiä vielä harrastuksistaan. Omat harrastukseni ovat varsin edullisia. Koiran kanssa lenkkeily ei maksa mitään ja jos aikaa jää - vietän sen mieluusti koneella. Olen kyllä haaveillut kuntosalistakin, kun sellainen löytyisi niin läheltä, mutta jos töitä ei ole, se saa jäädä väliin.

Muutosta kerrostaloon riittää kyllä varmasti kerrottavaa! Etenkin, kun en ole vielä paljastanut teille koko karmeutta... että kuinka pieneen kämppään sitä ollaankaan menossa ;)

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja voimia haastatteluun!

    Vähissä neliöissä on vähemmään siivottavaa, siinä on puolensa:)

    VastaaPoista
  2. Juu! Ja kerrostalossa ei ole pihaa hoidettavana. Nämä kaksi asiaa houkuttavat tässä muutoksessa eniten :)

    Kiitos tsemppauksesta!

    VastaaPoista