maanantai 15. huhtikuuta 2013

"Onko teillä pelivelkoja?" Uteli sukulainen teeskennellyn hienovaraisesti

Edellisistä kommenteista innostuneena ajattelin laittaa ylös pari sanaa siitä miten vaikeaa tämä pienen elämän aloittaminen on ollut lähipiirillemme. Aikaisemmin jo kirjoittelin, että meitä on pidetty ihan hulluina, mutta nyt kun aikaa on kulunut enemmän - on paljastunut että mitä kaikkea meistä suljettujen ovien takana oikein puhutaankaan. Joissakin piireissä on ajateltu, että jompi kumpi meistä on alkanut tehdä järjestelyitä avioeron varalle (pienempi kämppä hankittuna, nyt ei tarvitse kuin potkaista toinen ulos).Suosituin teoria taitaa kuitenkin olla, että myimme talomme ja muutimme tähän vuokralle maksaaksemme ulosotossa olevia velkojamme. Tai että olemme muuten vaan onnistuneet möhlimään rahan kanssa niin pahasti, että meidän oli pakko myydä talomme, koska minkä vuoksi kukaan muuten muuttaisi omakotitalosta pieneen kaksioon ja vielä kerrostaloon!

Alkuun yritin tehdä kaikille selväksi, että emme ole eroamassa, omistamme asuntomme ja vaikka meillä onkin edessämme tiukka vuosi - olisimme taloudellisesti pystyneet asumaan vanhassakin osoitteessamme. Enää en jaksa. Lähimmät ystävämme ymmärtävät muutoksen ja sen syyt.  Sukulaisille tämä on paljon hankalampaa. Ehkä se johtuu siitä, että monet heistä eivät tunne meitä tarpeeksi hyvin? Välillä kuitenkin tuntuu, että puheet ovat todella pahantahtoisia - vahingoniloisia suorastaan, kun ajatellaan, että meillä menee tavalla tai toisella kehnosti ja sitten mässäillään noilla juoruilla, eikä vaivauduta kysymään asioiden todellista laitaa ennen kuin vasta kuukausien päästä.

Pitäisi päästä sellaiseen tilaan, että voisi jättää nuo puheet ja huhut omaan arvoonsa. Oman typeryytensä he  vain tuossa todistavat - vaan niin olen herkkähipiäinen kuitenkin, että en haluaisi tuollaisia juttuja meistä puhuttavan.

Ja pahintahan tässä on se, että tämä kerrostalo on vasta alkusoittoa. Mitähän mahtavat sanoa siinä vaiheessa, jos todella toteutamme sen suurimman haaveen ja muutamme keskelle korpea? Alkavatko sitten puhua, että:  "Siellä ne piileskelevät verottajalta, kun eivät saaneet velkojaan maksuun."

Ush!



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Arkea kaksiossa

Arki pienessä kaksiossamme on alkanut asettua kohdilleen. Tavaraa on runsaasti, mutta yllättävän hyvin olemme sinne silti mahtuneet. Mies haaveilee kolmiosta, mutta meillä ei ole siihen tällä hetkellä varaa ja toistaiseksi kaikki on paremmin kuin hyvin. En tiedä miten käy siinä vaiheessa, kun tyttäremme tulee murrosikään. Haluaisiko sitä sitten kukin enemmän tilaa ympärilleen? Turha kai sitä on murehtia etukäteen.

Tässä muuten kämppämme suurpiirteinen pohjapiirros - jos se jotain sattuisi kiinnostamaan. Tuolla asustelee kolme ihmistä ja kolme eläintä (kaksi kissaa ja koira) sulassa sovussa. Ainakin toistaiseksi.


Lähiruokakauppamme on Lidl ja se on opettanut kuinka paljon pienempi ruokakauppalasku voi olla. Ostimme ennen CocaColaa ja Pepsiä, Valion maitoa yms. mutta huonontunut rahatilanne on pakottanut käyttämäään Lidlin omia merkkejä - ja tekemään säästöä! En voisi enää kuvitellakaan ostavani CocaColaa tai Pepsiä, kun Lidlin oma tuote maksaa  0.6 euroa litralta ja maistuu ihan yhtä hyvältä. Lapselta tulee asiasta välillä palautetta. Hän on kovin merkkiuskollinen kaikelle sellaiselle, mikä näkyy TV:ssä ja mainoksissa - mutta keskustelemalla hänestäkin on alkanut tulla kriittisempi kaikkea sitä kohtaan mitä media meille syöttää.

Säästeliäästi eläminen on meille yhä todella ajankohtaista, sillä minulle selvisi taannoin, että olen saamassa epämiellyttävän veroylläyksen tänä vuonna. Kyllähän se olisi pitänyt olla tiedossa, mutta viime vuosi meni jotenkin niin sumussa, etten silloin ajatellut asiaa lainkaan. Nyt pitää sitten saada muutama tonni sivuun sitä varten. Huhheijaa, mutta kyllä tästä selvitään! On pakko!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Valoa tunnelin päässä

Talvi oli rankka. Niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Asuntokauppa takkusi oikein todella ja lämmityskulujen maksaminen kahdesta asunnosta asuntovelkojen, vakuuutusmaksujen ynnä muiden sotkujen lisäksi ei ollut helppoa - mutta nyt se on ohi! Talo meni vihdoin kaupaksi ja voimme hengähtää, kunhan viimeisetkin muuttolaatikot saadaan purettua. Tavaran määrä on pienentynyt merkittävästi ja toivottavasti pienenee entisestään, kun keväällä otamme kirppispöydän ja koitamme myydä ne viimeisetkin turhat romut halvalla pois.

Ei tässä kuitenkaan kuivilla olla. Pieneltä paikkakunnalta Tampereelle muuttaminen ei tullut halvaksi ja lainaa on vielä vuosiksi eteenpäin - mutta ehkä sitä voisi pitkästä aikaa käydä vaikka elokuvissa? Se olisi luksusta!

Tyttärenikin on vihdoin päässyt jyvälle siitä, ettei rahaa ole niin paljon. Hänellä on pitkälti edullisia harrastuksia (esim. partio), mutta kesäleirille pitäisi kuulemma saada uusi rinkka ja nehän maksavat maltaita - ainakin jos haluaa sellaisen, jolla kasvava lapsi pärjäisi vuosia eteenpäin. Kävimme katsomassa rinkkoja Partioaitassa ja hän sanoi ihan itse, ettei sitä tarvitse ostaa heti, vaan kannattaisi säästää siihen vähitellen, niin se ei sitten tunnu niin kalliilta. En tiedä pitäisikö siitä olla ylpeä, että tytär on oppinut köyhäilemään, mutta hienoista ylpeyttä tunsin kyllä, kun ottaa huomioon millaista kulutusjuhlaa hän (ja me kaikki) elimme vielä viime keväänä.

En halua tässä blogissani otttaa kantaa poliittisiin asioihin, mutta kyllä tässä jonkinlainen pieni kauhu hiipii sisuksiin, kun maailman ja Suomen touhua katselee. Onneksi päästiin isosta rahasyöppötalosta eroon. Nyt tekee kovasti mieli säästää pahan päivän varalle - ja siihen maapalaan järven rannalla, jossa voisi edes jossain määrin olla omavarainen ja ehkä vähän riippumattomampi maailman pankkien päähänpistoista.